2.6.2019

Tänään vietimme koko päivän Paleohorassa. Rinkat saivat huilata huoneessa. Aamu oli kiireetön. Lähdimme aamukahville vasta yhdentoista maissa. Kiersimme ensin postiin tiputtamaan postikortteja.

Postia matkaan

Yksi tarpeellinen piuha on matkalaukussa Ierapetrassa. Täältä löysimme sen näköisen kaupan, että sieltä löytyisi vastaava tilalle. Vähän aikaa pengoimme myyjän kanssa hyllyjä ja toden totta: sieltä se löytyi. Tästä tulee hyvä päivä!

Kauppa

Menimme niemen vähemmän tuuliselle puolelle ja istuimme nauttimaan huikaisevasta maisemasta. Samaan aikaan näkyi aurinko, Libyanmeri ja taustalla siinsi kauniit vuoret. Tuplaespressot ja jaettu jugurtti hunajan kera ja vielä lasilliset raikasta jäävettä.

Kaffe ja jugurtti

Käyskentelimme kiireettömästi kaupungilla. Kiipesimme myös kukkulaa ylös linnoitukselle. Siellä riitti ihmetystä ja maisemien ihailua.

Raunioita
Linnoituksella

Päivän kuluessa suunnittelimme seuraavaa siirtoa. Päädyimme ostamaan laivaliput Sougiaan, jotta rakoille jää paremmin aikaa parantua . Laiva lähtee aamulla 8.50 paitsi jos tuulta on yli 6 boforia. Pidetään peukkuja, että ei tuulisi liikaa.

Laivaliput

Jäimme hetkeksi huoneemme parvekkeelle istumaan ja kuuntelemaan Entisten nuorten sävellahjaa YLE Areenan kautta.

Lähdimme hyvissä ajoin syömään ennen kuin ilta viilenisi liikaa. Tuulensuojainen viihtyisän näköinen paikka löytyikin tästä läheltä ja jäimme sinne syömään illallisen. Tänään ruuaksi valikoitui vihersalaatti, feta ja giuvetsi.

Illallinen

Tällä hetkellä artikkelista puuttuu kuvia, koska Google Kuvissa on jokin häiriö ja siitä johtuen emme saa kuvia tänne näkymään. Asia korjataan kyllä.

Kalinihta!

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *